FI KVA-L Sapelars Hortense McDuck "Martta"

s 4.8.2009

I: SE & Am Ch Quissex Gallop On

E: Bodils Ädelsten


Prinsessakoira Martta on tyttömäisen tuulella käyvä otus. Se nauttii elämästään eniten köllötellessään tuvan lämmössä. Mikäli sää ja ulkoilu ei miellytä, Martta näyttää sen empimättä. Mutta kun jotain riistanhajuista supikoirasta päästäiseen sattuu nenään, unohtuu koko kurjuus ja mennään rinta rottingilla.

Martta tuli Marikalle sijoitukseen Arto Peltomäeltä. Tarkoituksena oli lähinnä käyttökoirien ulkomuodon kohottaminen. Ulkomuodon ohella miellytti myös sopiva koko, ja Martta onkin varsin pieni narttu. Yllättäen Martta myös kiinnostui riistasta ja sillä on metsästetty jonkin verran, äitiyslomien häiritessä jahtikautta useampana vuonna. Martta valioitui keinoluolilta vuonna 2014.

Martta on kolmen pentueen äiti, joista kaksi on syntynyt omassa kennelissämme. Ensimmäinen pentue ylitti odotukset. Riesun ja Martan lapset ovat menestyneet niin metsästyksen kuin näyttelyidenkin saralla. Toinen pentue Louis Lemartista on myös osoittanut kohtalaisia taipumuksia metsästykseen, ja niistä pennuista 3 toimii käytännön metsästyksestä ja kaksi muutakin on testattu keinoluolalla lupaaviksi.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita